Ismo Luukkonen Valokuvia kerroksellisesta maisemasta
Mitä näet alla olevassa kuvassa? Metsää, talousmetsää, puutavaraa, marjapaikan, sienimetsän, biotoopin?
Mitä näkee, riippuu katsojasta ja katsojan ajatusmaailmasta ja asenteista, mutta myös katsojalle annetusta tiedosta. Otetaan sama kuva uudestaan uudelleen nimettynä.
Kyse on merkityksistä, joita maisemaan tai paikkaan liitämme joko aistihavainnon, tiedon tai niiden molempien kautta. * * * Muinaispaikat ovat erityisiä paikkoja maisemassa. Niihin liittyy erityisiä merkityksiä. Osa niistä pohjaa muinaisjäännöksen alkuperäiseen merkitykseen, sen olemiseen hautana, asuinpaikkana, kulttipaikkana. Arkeologinen tutkimus on avannut uudelleen osan muinaisjäännösten alkuperäisestä merkityksestä. Rakennelmien ja niistä löytyvien esineiden käyttötarkoitus ja ikä on selvitettävissä. Mutta koko alkuperäisestä merkityksestä emme voi olla varmoja.
Vaikka kiviröykkiö on todistettavasti hauta siitä löytyvien jäännösten perusteella, samalla röykkiöllä on ollut laajempia merkityksiä, jotka liittyvät sen rakentaneen yhteisön elämään ja uskontoon. Osa näistä merkityksistä on nykyihmiselle tavoittamattomissa. Ajallinen etäisyys ja yhteiskunnan muuttuminen ovat etäännyttäneet meitä esihistoriallisen ihmisen ajatusmaailmasta.
Merkitysten muodostuminen ei pysähdy siihen, kun muinaisjäännös rakennettiin tai kun se oli käytössä. Alkuperäiset merkitykset ovat vuosisatojen ja -tuhansien aikana muuntuneet tai unohtuneet, ne ovat korvautuneet tai saaneet rinnalleen uusia merkityksiä. Tästä esimerkkinä ovat monet muinaisjäännöksiin myöhemmin liitetyt nimet ja tarinat. Usein nämä rakentavat eräänlaista myyttistä merkityskerrosta muinaisten rakenteiden päälle. Myyttistä siinä mielessä, että ne rakentavat kertomusta outojen rakennelmien alkuperästä.
Myös ympäristö saa merkityksiä muinaisjäännöksen kautta. Joskus tämä voi näkyä konkreettisesti esimerkiksi nimeämisen kautta. Nimeäminen on voinut tapahtua muinaisjäännökseen liittyvänä ominaisuutena jo ennen kuin kohde on tunnistettu muinaisjäännökseksi.
Paikalle tunnusomainen kohde voi nimetä ympäristöään laajemminkin, kaupalliset toimijat voivat käyttää muinaisjäännöstä markkinoinnissaan, ja myös kaavoittaja kiinnittää huomiota alueen erikoispiirteisiin.
Lähes kaikkia muinaisjäännöksiä voi myös pitää nähtävyyksinä tai turistikohteina – ainakin jossain määrin, mutta joissain paikoissa tämä ulottuvuus korostuu. Muinaisjäännös voi myös olla näkyvästi rauhoitettu tai eristetty omaksi alueekseen.
Muinaisjäännösten merkityksen uusin kerros liittyy niiden asemaan ja olemiseen nykymaisemassa. Ympärillä olevat uudemmat rakenteet ja maiseman ja maankäytön muutokset määrittävät muinaiskohteen olemista nykymaisemassa. Tätä merkitystä sävyttää myös ymmärrys kohteen pitkästä iästä ja oletus alkuperäisestä käyttötarkoituksesta.
* * * Omassa työssäni olen lähtenyt liikkeelle kahdesta eri tulkinnasta, joissa painottuvat erilaiset merkitykset. Lähtökohta molemmissa on, että muinaisjäännökset ovat alkuperäisen merkityksensä kautta erityisiä. Ero syntyy siitä, millä tavoin muinaisjäännöksiä katsotaan, mitä odotuksia ja ajatuksia niihin heijastetaan. Näistä kahdesta tulkinnasta olen käyttänyt nimiä myyttinen ja topografinen tulkinta.
Myyttinen tulkinta etsii maisemasta arkkityyppistä kuvastoa ja syklistä aikakäsitystä. Maalla ja taivaalla on yhteys, joka välittyy kuvan sävyaloista ja rakenteesta. Kuusi tuhatta vuotta vanha hauta keskellä viljelymaisemaa määrittää koko maiseman kulttuurisen iän. Jo silloin täällä elettiin. Tämä osittainen ymmärrys avaa väräjävän aikajänteen muinaisihmisen ja nykykokijan välille. Pitkä aikajänne luo tulkinnalle myyttisen sävyn. Ikiaikainen rakennelma pyhittyy jo olemassaolonsa keston kautta ja usein alkuperäinen käyttötarkoitus (hauta, kulttipaikka) vielä korostaa myyttisyyttä.
Myyttisessä merkityksessä kohde määrittää ympäristöään. Maiseman selvästi nykyaikaa edustavat rakenteet ovat yleensä ristiriidassa tämän tulkinnan kanssa. Myyttiseen tulkintaan liittyy ajattomuus, se vaatii etääntymistä tästä hetkestä, nykyajan – tai ehkä oikeammin ajankulun – rajaamista pois kuvasta – kuvainnollisesti ja konkreettisesti.
Topografinen tulkinta nostaa muinaisjäännöksen ympäristön tarkastelun kohteeksi. Maiseman elementit ja niiden väliset suhteet nousevat keskiöön.
Muinaisjäännös liittyy pienenä palasena suurempaan kulttuuriseen verkkoon, joka teiden, voimalinjojen, asutuksen ja teollisuusalueiden muodossa levittäytyy yli maan pinnan.
Topografisessa tulkinnassa muinaiskohde on repeämä maiseman aikakerroksissa. Se on osa nykymaisemaa, mutta sen juuret ovat tuhansien vuosien takana. Se, kuinka muinaisjäännös asettuu nykymaisemaan kertoo jotain nyky-yhteiskunnasta ja sen arvostuksista.
Topografisen tulkinnan näkökulma on laaja. Se kohtelee maiseman kaikkia kohteita ja aikakerroksia tasaveroisina.Topografia on tulkinnallisesti neutraali, joskin siihen helposti liittyy valloittamisen ja haltuunoton sivujuonne. Täysi tasapuolisuus on kuitenkin aina vain ideaali, mahdoton saavuttaa. Vinoutuma painotuksissa muovaa topografisesta tulkinnasta kannanoton, poliittisen tulkinnan.
Muinaisjäännökset ovat aikaperspektiivinsä takia erityisen herkkiä muodostamaan kontrasteja nyky-yhteiskunnan rakenteille. Minulle valokuvaajana ne tarjoavatkin mahdollisuuden tarkastella nykymaisemaa ja sen ilmiöitä. Kuvakulman valinnalla ja rajauksella valokuvaaja voi kertoa paikasta tai kohteesta erilaisia asioita. Tehdessäni topografista työtäni pyrin löytämään maisemasta eriaikaisia kerrostumia ja tiivistämään ne kuvaksi.
* * * Myöhemmät sukupolvet eivät ole kohdelleet muinaisjäännöksiä hellästi. Tuhoutuneiden määrää en uskalla edes arvailla, ja harvoin törmätään kohteeseen, jota ei olla myöhemmin vahingoitettu joko tahallisesti tai tahattomasti. Kiviröykkiöt ovat kiinnostaneet aarteenetsijöitä ja rakennusmateriaalin etsijöitä, asuinpaikat ja kalmistot ovat jääneet uudemman asutuksen, hiekkakuoppien tai tielinjausten alle, kalliomaalausten naapuriin on noussut mökki tai useampia.
Nyky-yhteiskunnan suhtautuminen muinaispaikkoihin on kaksijakoinen. Toisaalta lainsäädäntö takaa muinaisjäännösten koskemattomuuden, mutta toisaalta yhteiskunnan ympäristöön jättämät jäljet ovat suuruusluokaltaan toista kuin vielä vaikkapa sata vuotta sitten. Ajatellaan vaikka moottoriteitä ja niiden vaatimia kallioleikkauksia tai koneellista metsätaloutta.
Asiasta vastaavan viranomaistahon – Museoviraston – asema ei ole kadehdittava, kun vastakkain ovat halu suojata kulttuuriperintöä ja taloudelliset intressit. Muinaisjäännöslakia ei aina pystytä soveltamaan esimerkiksi suoja-alueiden osalta niin laajalti, että muinaisjäännös säilyisi omassa rauhassaan ja joskus muut tarpeet arvioidaan niin korkealle, että muinaisjäännös tuhotaan – toki vasta asianmukaisten arkeologisten tutkimusten jälkeen. Oman lisänsä tarjoavat tietenkin luvattomat toiminnat, joita muinaisjäännöksiinkin välillä – tahallisesti tai tahattomasti – kohdistuu.
Myös myönteinen kiinnostus muinaisjäännöksiin vaikuttaa niihin ja niiden ympäristöön. Nähtävyydeksi tai turistikohteeksi rakennettu muinaispaikka vaatii kulkureittejä, parkkipaikkoja ja opasteita.
Suosittu muinaisjäännös täytyy myös suojata kävijöiden aiheuttamalta kulutukselta, ja joskus se täytyy jollain erityisellä tavalla tehdä paremmin havaittavaksi. Arkeologinen kaivaus on myös merkittävällä tavalla muinaisjäännöstä muuttava tapahtuma, eikä pelkästään mahdollisten löytöjen myötä tapahtuvan tiedon lisän, vaan myös kaivauksessa tuhoutuvien (ja jos mahdollista ennallistettavien) rakenteiden kautta.
* * * Alkuperäisen vaatimus on hankala toteuttaa jopa muinaisjäännösten kohdalla. Ajan kuluttamien rakenteiden äärellä meiltä usein puuttuu tarkka tieto siitä, miltä ne alunperin ovat näyttäneet. Emme myöskään voi palauttaa alkuperäistä maisemaa. rannikolla sijainneet hiidenkiukaat ovat jääneet sisämaahan maan noustua ja meren väistyttyä.
Samoin kalliomaalaukset ovat jääneet ylös kallioon veden pinnan laskettua Kuusi on levinnyt metsiimme vasta kivikauden lopulla, pitäisikö siis kuuset poistaa kalliomaalausten lähistöltä?
Onko virhe, että kivisen kaskipellon sijaan uhrikiven vierellä onkin tasainen traktoripelto?
Ajallisesti kerrostuneen kohteen entisöijä on aina vaikean kysymyksen edessä: mikä on se alkuperäinen, johon entistettyä verrataan? Museoviraston muinaisjäännösten hoitoyksikön tavoitteet ovat muuttuneet 20-vuotisen toiminnan kuluessa. Aluksi pyrittiin saamaan muinaisjäännös paremmin esiin. Vähitellen muinaisjäännöksen ympäristö otettiin laajemmin hoidon kohteeksi.
Muinaispaikasta pyrittiin luomaan ehyt ja esteettinen kokonaisuus. Nyttemmin työssä korostetaan muinaisjäännöksen ja sen ympäristön vuorovaikutusta. Hoidon kohde on laajentunut ympäristön eri ikäisiin kulttuurisiin kerrostumiin. Hoitotyön tarkoituksena onkin tuoda esiin hoitokohteen ajallinen kerroksellisuus. Kyse ei ole maiseman palauttamisesta ja säilömisestä johonkin tiettyyn aikaan. Hoidon ajallinen jänne ei rajoitu esihistoriaan vaan yltää nykypäivään saakka. Ei ole olemassa yhtä oikeata tapaa kohdata, kohdella ja suojata muinaisjäännöstä. Muinaisjäännösten kohtaamisesta syntyvät elämykset riippuvat paitsi kohteesta itsestään ja sen ympäristöstä, myös siitä kuka kohtaa ja millaisia asenteita hän mukanaan kuljettaa. Erilaiset paikat kertovat erilaisista asioista. Monimuotoisuus on rikkautta.
Pidän tärkeänä, että muinaisjäännösten ympäristöissä säilyisi sama monimuotoisuus ja kerroksellisuus kuin itse muinaisjäännöksissäkin. Se takaa parhaiten sen, että paikat ja niiden merkitykset säilyvät ja kerrostuvat edelleen, ja että niiden kautta edelleen välittyy tietoa ja elämyksiä kiinnostuneelle kohtaajalle. 9/2008 Valokuvaaja Ismo Luukkonen asuu ja työskentelee Turussa. Hän toimii valokuvauksen lehtorina Turun AMK:n Taideakatemiassa ja opettaa siellä mm. valokuvauksen historiaa. Kirjoitus perustuu Hämeenlinnassa syyskuussa 2008 Suomen muinaistaideseuran 10-vuotisjuhlaseminaarissa pidettyyn esitykseen.
|
