Kaksi matkaa

Ensimmäisellä etelä-Ruotsin matkallani pyrin toisaalta kartoittamaan muinaiskohteiden asettumista ympäristöönsä sekä sen uudempiin kerrostumiin ja toisaalta hain myyttistä tulkintaa muinaispaikkojen merkityksistä. Tämä teksti hahmottelee työni kahtalaisia lähtökohtia. Kahden tulkinnan erot näkyvät käytännössä esimerkiksi töissäni Kerrostumia ja Kärmetär.

Maisemassa olevalla muinaisjäännöksellä on monia merkityksiä. Osa niistä pohjaa muinaisjäännöksen alkuperäiseen merkitykseen, sen olemiseen hautana, asuinpaikkana, kulttipaikkana. Arkeologinen tutkimus on avannut uudelleen osan muinaisjäännösten alkuperäisestä merkityksestä. Rakennelmien ja niistä löytyvien esineiden käyttötarkoitus ja ikä on selvitettävissä. Mutta koko alkuperäisestä merkityksestä emme voi olla varmoja. Vaikka kiviröykkiö on todistettavasti hauta siitä löytyvien jäännösten perusteella, samalla röykkiöllä on ollut laajempia merkityksiä, jotka liittyvät sen rakentaneen yhteisön elämään ja uskontoon. Osa näistä merkityksistä on nykyihmiselle tavoittamattomissa. Ajallinen etäisyys ja yhteiskunnan muuttuminen ovat etäännyttäneet meitä esihistoriallisen ihmisen ajatusmaailmasta.

Muinaisjäännösten merkityksen uusin kerros liittyy niiden asemaan ja olemiseen nykymaisemassa. Ympärillä olevat uudemmat rakenteet ja maiseman ja maankäytön muutokset määrittävät muinaiskohteen olemista nykymaisemassa. Tätä merkitystä sävyttää myös ymmärrys kohteen pitkästä iästä ja oletus alkuperäisestä käyttötarkoituksesta.

Kulkiessani etelä-Ruotsin muinaiskohteilla toukokuussa 2004 kuljetin mukanani kahta tulkintaa muinaiskohteiden merkityksestä nykymaisemassa. Näiden tulkintojen johdattamana syntyi kaksi erilaista kuvasarjaa, joissa muinaiskohteen ja nykymaiseman välinen suhde asettuu eri tavoilla.

Kuusi tuhatta vuotta vanha hauta keskellä viljelymaisemaa määrittää koko maiseman kulttuurisen iän. Jo silloin täällä elettiin. Tämä osittainen ymmärrys avaa väräjävän aikajänteen muinaisihmisen ja nykykokijan välille. Pitkä aikajänne luo tulkinnalle myyttisen sävyn. Ikiaikainen rakennelma pyhittyy jo olemassaolonsa keston kautta ja usein oletettu käyttötarkoitus (hauta, kulttipaikka) vielä korostaa myyttisyyttä. Myyttisessä merkityksessä kohde määrittää ympäristöään. Maiseman selvästi nykyaikaa edustavat rakenteet ovat yleensä ristiriidassa tämän tulkinnan kanssa. Myyttiseen tulkintaan liittyy ajattomuus, se vaatii etääntymistä tästä hetkestä.

Topografisessa tulkinnassa muinaiskohde on repeämä maiseman aikakerroksissa. Se on osa nykymaisemaa, mutta sen juuret ovat tuhansien vuosien takana. Se, kuinka muinaisjäännös asettuu nykymaisemaan kertoo jotain nyky-yhteiskunnasta ja sen arvostuksista. Parkkipaikka ja opaskyltti muinaishaudan vierellä kertovat nyky-yhteiskunnan tavasta suhtautua edeltäjäänsä. Mutta muinaisjäännös liittyy pienenä palasena myös suurempaan kulttuuriseen verkkoon, joka teiden, voimalinjojen, asutuksen ja teollisuusalueiden muodossa levittäytyy yli maan pinnan. Topografisen tulkinnan näkökulma on laaja. Se kohtelee maiseman kaikkia kohteita ja aikakerroksia tasaveroisina. Täysi tasapuolisuus on kuitenkin aina vain ideaali, mahdoton saavuttaa. Vinoutuma painotuksissa muovaa topografisesta tulkinnasta kannanoton, poliittisen tulkinnan.

Muodostaessaan omaa tulkintaansa maisemasta valokuvaaja on sidottu keinoihin, jotka valokuvaus menetelmänä antaa. Millaisia valintoja kuvaaja tekee on sidottu paitsi paikan ominaisuuksiin ja olosuhteisiin myös erilaisiin traditioihin kuvata maisemaa. Pyrittäessä myyttiseen tulkintaan valinnat ovat erilaisia kuin pyrittäessä topografiseen tai poliittiseen tulkintaan. Valinnat näkyvät kuvien ilmiasussa. Niinpä kun kuvatessani vaihdoin tulkintaani, muuttui myös se, miltä kuvani näyttävät.

Ismo Luukkonen